Richard Mason: Muistojen huoneet

"Muutamia väkinäisiä kohteliaisuuksia myöhemmin Eloise oli yksin autuaan ilmastoidussa kylpyhuoneessa. Hän nojasi poskensa viileää malvanväristä kaakelia vasten ja sulki silmänsä. Hän laski hyvin hitaasti kymmeneen, sitten viiteentoista. Pakotettuaan silmänsä jälleen auki hän otti syvän kulauksen hanasta ja tarkasteli itseään peilistä. Niin kiistämättömän todisteen edessä oli vaikea olla välittämättä siitä tosiasiasta, että hänkin olisi jonain päivänä vanha. Jo nyt hänen silmänsä näyttivät enemmän äidin silmiltä kuin hänen omiltaan."
(Richard Mason: Muistojen huoneet, 2008, alkuteos The Lighted Rooms, 2008)

Äiti ja tytär. Perheen historia, joka laajentuu suvun historiaksi. Menneisyyttä ja buurisodan kauhuja keskitysleireineen, nykyisyyttä, johon kuuluu huolta vanhenevasta äidistä, paineita vaativasta työstä, oman itsensä kasassa pitämistä. Mikä kirja! Leena Lumi toivoi Muistojen huoneille blogisavuja, ja täältä niitä nyt nousee, toivottavasti. (Leenan hieno arvio tässä!)

Pidin tässä kirjassa hirveän monesta asiasta. Siitä, miten siinä kuvataan vanhaksi tulemista ja miten lukija ei ajoittain tiedä, mikä on totta ja mikä tapahtuu Joan-rouvan mielikuvituksessa. Sekin oli valloittavaa, miten Eloisen henkilökuvaa ja koko tarinaa rakennetaan - niin taitavasti ja hienovaraisesti, että aina välillä lukijaa isketään suorastaan vasaralla kynsille. Henkilöt tuntuivat tosilta ja oikeilta, heillä on puutteensa ja vikansa, ja heidän salaisuutensa paljastuvat vähitellen.

Kiinnostavaa oli myös se, mitä suvun historiasta paljastuu. Koko tarina alkaa siitä, kun Eloise vie äitinsä Joanin matkalle lapsuutensa Etelä-Afrikkaan vähän kuin hyvitykseksi siitä, että aikoo laittaa hänet hoivakotiin. Samaan aikaan Eloise joutuu tekemään riskisijoituksen, ja hänen hirvittävää painettaan onnistua kuvataan valtavan elävästi.

Muistojen huoneissa on sanoinkuvaamatonta pahuutta ja hirvittävää alistamista, kärsimyksiä ja jännitystä - ja niiden vastapainoksi musiikista löytyvää kauneutta, intohimoista rakkautta, valoa, ystävyyttä ja sellaista hyvyyttä, että sitä haluaisi uskoa olevan olemassa oikeastikin. Tämä kirja elää mielessäni pitkään, olen siitä varma - ja kiitollinen Leenalle, jota ilman en olisi osannut kulkea Muistojen huoneisiin!