Uno Uno - Emman vai minun itseni takiako minä tahdon uskoa että olet niin rakastettava?"
(Märta Tikkanen: Emma ja Uno - rakkautta totta kai, 2010)
Minun on aina ollut vähän vaikea ymmärtää sitä renttuihinrakastumisjuttua. Enkä oikein sitten nuoruudenhairahdusten ole myöskään tajunnut, miksi pitäisi ruveta millekään narsististen komistuksienkaan kanssa. Mutta Märta Tikkanen tietää, mistä puhuu, tietysti.
Märta Tikkasen isoäiti Emma on 18-vuotias tavatessaan 26-vuotiaan Uno Stadiuksen, Finnsin kansanopiston rehtorin, jolla on suuret puheet ja suunnitelmat, maailmanmiehen elkeet, tulinen sielu ja varmuus omasta suurmieheydestään. Kun Emma on 25-vuotias, hän on synnyttänyt Unolle kuusi lasta, jokaisen eri kaupungissa, eikä pari enää koskaan asu yhteistä kotia.
Tätä tarinaa ja sen jatkoa Märta Tikkanen kerii auki "todellisuuspohjaisessa romaanissaan", joka perustuu paljolti Emman Unolle lähettämiin kirjeisiin. Suuri osa kirjeistä on kulkenut lahden yli Ruotsiin, koska siellä Uno perusti kansanopistoja, kierteli luennoimassa raittiusaatteesta, ei osannut vakiinnuttaa elämäänsä millekään paikkakunnalle. Emmalla on Suomessa tukenaan oma isänsä ja isosiskonsa sekä Unon äiti, jonka kanssa hänestä tulee hyvin läheinen.
Monta kertaa esille tulee nykyihmiselle täysin kammottava ajatus, että vaikka Uno on demokratian puolestapuhuja, hänen mielestään naisen tehtävä on luopua omista haaveistaan miehensä hyväksi. Emma tekee sen. Hän palvoo miestään, joka on aina "rakas Uno", hän vastaa perheestä ja sen taloudesta - Unolta ei juuri tukea heru -, hän puolustaa Unoa, joka myy hänen perintönsä. Ja Uno? Vaikka kirjeenvaihtoa on säilynyt runsaasti, yhdelläkään rivillä hän ei puhu tunteistaan. Ensimmäinen kirje, jossa Emma mainitaan, on lähetetty äidille. Siinä Emman sanotaan olevan läpikotaisin terve, järkevä ja kestävää ainesta. Sitten Uno siirtyykin puhumaan Emman tulevista perinnöistä.
Huh. Vaikka välissä on sata vuotta, silti kylmää.
- -
A, luitko tämän jo? Ostaessani luulin tätä erilaiseksi. Mitä sanot?
Se oli kylmää kyytiä naisille silloin! Säveltäjä Madetojakin laittoi vaimonsa, runoilija Onervan mielisairaalaan kun itse meni hoidattamaan alkohlismiaan johonkin hienoon parantolaan. Onerva vapautui vasta Madetojan kuoltua. Liekö ollut mieheltä kosto Onervan ja Leinon rakkaussuhteesta.
VastaaPoistaKarmeaa lukea noista kylmistä kirjeistä...Leino kirjoitti Onervalle kuumia ja intohimoisia.
Renttuihin rakastuminen...Se vain tapahtuu...joillekin. Tiedän naisen, joka on koko ikänsä toistanut renttuun rakastumisen kaavaa. Pakko sanoa asiaa jo kaavaksi. Ja se en ole minä;-)
Märta Tikkanen on äärettömän kiinnostava kirjoittaja. Vuosisadan rakkaustarina on järisyttävä, melkein kestämätön.
Kiitos tästä! Luen vaikka suvella puutarhassa Emmasta ja Unosta.
Leena, tuo Onervan kohtalo on kyllä karmaiseva. Luin jonkin elämäkerran joskus... olisiko ollut Anna Kortelaisen kirjoittama. Siinäkin tämä tuli esille, ja ymmärsin nimen omaan että kyse oli kosto rakkaussuhteesta.
VastaaPoistaJoo, joillekin tapahtuu sitä renttuihin rakastumista. Enkä ikinä tajua, että mikä siinä on se juttu. :) Ei ne rakastujat ole osanneet oikein selittääkään.
Olen samaa mieltä Vuosisadan rakkaustarinan kestämättömyydestä. Sitä on hirveää lukea. Ja sitten se Kaksi-kirja siihen perään... niitä Tikkasen osoitekirjoja en ole lukenut. Pitäisi kyllä.
No täällä sitten ex-renttuihinrakastuja! Renttu on kiinnostava, särmikäs, vaarallinen, älykäs, taiteellinen, syvällinen. Mahdollisesti jopa kaikkea samassa paketissa, ja silloin lähtee jalat alta.
VastaaPoistaVastakohta olisi siis lattea nössö, joka ei ole kiinnostunut mistään. Tavallisuus on pahasta: se ei ole kannanotto, eikä siihen kannata tuhlata aikaa.
Näppinsä siinä polttaa, jos - valitettavan usein kun - rentun renttupiirteet arjessa ylittävät nämä superihanat ominaisuudet. Kyllä, käytin sanaa arkinen. Kyllä, olen huomannut, että sitähän tässä pääasiassa eletään.
Miespuolinen lukija (ei-renttu, mutta syvällinen, älykäs, kiinnostava jne. - elämä opettaa mustakatseista tyttöäkin...) hymyilee sohvalla lukiessaan parhaillaan Tottaa. Mikäs tässä.
Halauksin A
Minusta Emma ja Uno oli niin hieno, että kirjoitin siitä pariinkin kertaa. :) Hienoa oli myös se, että vaikka tarina oli todella kylmäävä, kuten sanot, niin Märta Tikkanen ei selitellyt eikä puolustellut. Se olisi ollut todella helppoa, kun Uno oli niin julma ja Emma niin hyväuskoinen.
VastaaPoistaKaksi on myös todella vaikuttava kirja, aion lukea sen joskus uudestaan, muutaman muunkin Tikkasen voisi kerrata. Lempikirjailijoitani!
No, jotkut rakastuvat aina renttuihin. Jos ei elämä tavallisenkaan kanssa ole aina ruusuilla tanssimista, rentun kanssa tanssii tulisilla hiilillä. Mutta Emma oli aikansa nainen. Näitä Emmoja on omassakin suvussani useita ollut. Vahvoja naisia arjessa mutta heikkoja rakkaudessa.
VastaaPoistaMärta Tikkasen kirjoista pidän, tätä en ole vielä lukenut. Kiinnostava.
Hei vaan! Kiitos kivasta kirjoitusksesta! Emma ja Uno on minunkin pitää ehtiä lukea -listallani. Sain innostuksen siihen Kotilieden tämän vuoden ekasta njumerosta, jossa oli hieno haastattelu Märta Tikkasesta. Tikkasen tuotantoa pitäisi lukea muutenkin, on nolottavan iso aukko siinä.
VastaaPoistaNoista rentuista sen verran, että ainakin kuvaamasi uno on ollut suorastaan tyrmäävän charmikas ja lumoava: itsevarmuus ja lennokkaat puheet lumoavat vieläkin. Onhan sitä samaa esim. monissa poliitikoissa ja kappas, niin vain on vientiä naisten keskuudessa! ;)
Voi että, mikä kommentoija olen: Mulla on Emma ja Uno seuraavana pinossa, joten en ole sitä siis vielä lukenut. Sinun tekstisi muuttaa käsitystä, jonka olen kirjaa hipelöidessäni muodostanut, eli olen ajatellut jotain muuta, ehkä pehmeämpää, tähän asti.
VastaaPoistaMutta luen! Märta T. on rautainen nainen.
Hajamielinen A
Emma ja Uno - rakkautta totta kai, kuinka ytimekkäästi nimetty kirja. Ja kuinka ajatteluttava, ihan sinun arvostelusi perusteella. Märtä Tikkasen kirjat toki aina ovat, mutta tämä vuosisatainen kuilu saa aikaan sen, että alkaa pakostakin miettiä tunteita kulttuurisena "ilmiönä". Tarkoitan, että tunteita on onneksi aina ollut, mutta milloin niitä on saanut alkaa kuvata ja kokea? Onko niitä ollut esimerkiksi Emman ja Unon välillä (varsinkin Unon osalta) ja millaisena?
VastaaPoistaJotensakin metkaa on se, että sinä luit Märta Tikkasen isovanhempien tarinan Tikkasen kirjoittamana. Minä olen parhaillaan lukemassa erään toisen (ei-suomalaisen) kirjailijan isovanhempien tarinaa. Rankka sekin, eri tavalla.
Minä ymmärrän renttuihin ihastumisen, mutta en rakastumista. :)
Kiitos kommenteista, pulut. Palaan huomenna! Nyt kauniita unia!
VastaaPoistaPS. Se vain lyhyesti, että minua vähän haittasi tämän kirjan sijoittaminen romaanien joukkoon meidän kirjastossa... Kun se pohjautui niin niihin kirjeisiin jne. Lisää huomenna!
Tuo terve, järkevä ja kestävää ainesta kylmäsi minuakin. Olisi aika kamalaa tulla luonnehdituksi noin. Minä joskus nuorena kysyin mieheltä, miten hän kuvailisi minua ja olen kuulemma söpö, mukava ja kiva. Siitä on tullut meille tuollainen sisäpiirin hauska juttu. Mutta mieluummin olen tosiaankin miehelle tuota kuin sitä mitä Emma Unolle.
VastaaPoistaOlen aina pitänyt Märta Tikkasesta, mutta tuota kirjaa en ole vielä lukenut, joten....
A, voi että sinua! <3 Olen lukenut tuon ensimmäisen kommenttisi ehkä 18 kertaa. Se on ihana. "Tavallisuus ei ole kannanotto" jne. Olet kyllä paras perustelemaan, miksi renttuihin voisi rakastua, vaikka toisinhan meille molemmille on käynyt. :) Terveiset lukijalle! (Miten Totta uppoaa mieheen? Jotenkin se on naisten kirja vielä enemmän kuin Raja, eikö vain?)
VastaaPoistaJa vielä se, että jotenkin pehmeämmäksi minäkin tätä Emmaa ja Unoa luulin, ja jotenkin ajattelin, että tämä on juuri sinulle sopiva: suomenruotsalaista älymystöä ja hienovaraista rakkautta ja kaikkea. No joo. Kerro sitten, mitä ajattelit. :)
Jenni, kävinkin siellä luonasi kurkkaamassa, mitä olit kirjoittanut. Tuo on totta, että Emmaa olisi helppo säälitellä ja Unoa kauhistella, mutta lapsenlapsi pysyykin hyvin neutraalina. Lienee tietoinen valinta, että lukija kyllä hoitaa sekä säälittelyt että kauhistelut. :) Sekin on totta, mitä olit kirjoittanut, että Tikkanen tekee yksityisestä, inhimillisestä kokemuksesta kaikkien yhteisen. Jotenkin joo, kyllä.
Minua silti jotenkin haittasi se ennakko-oletus, joka minulla tästä kirjasta oli. Kun odotin kuitenkin enemmän romaania, ja eihän tämä ihan ehkä jollain mittarilla tyylipuhtaasti sitä ollut. En ajatellut lukevani kaunokirjallisuutta vaan elämäkertaa. Siksi minua häiritsi tuo määritelmä, että "todellisuuspohjainen romaani".
Kaksi on upea. Sen voisikin lukea uudelleen. Ja sen kansikin on niin ihana. Ja Märta Tikkanen edelleen Suomen kauneimpia naisia. :)
A., on siinä ymmärrettäväkin puolensa, että rakastuu renttuihin. Se löytyy vaikka Waltarin toteamuksesta, että:
VastaaPoista"Lopulta kun hän vertasi Raoulia ja Oskaria, kallistui kaikki Oskarin eduksi, - Raoul oli niin kuin lämmin, haalea kylpy. Oskar, Oskar oli niin kuin pyörremyrsky, väkevä, valtava, tukehduttava. ja oli paljon voitokkaampaa hallita pyörremyrskyä, saada se huohottamaan heikkouttaan ja rukoilemaan vavahtelevin käsin."
Ihan joskus, elämässä voi käydä niin, että törmääkin väkevään, jännittävään ja kunnolliseen...
anja, minua hymyilytti tuo, miten rentun kanssa elämä on tanssia tulisilla hiilillä...! ;) Sellaisesta en tiedä kyllä mitään. Tämä Uno ei ole renttu. Hän on komea, karismaattinen, kauhea. Ja varmasti naisten mieleen. Hän lumoaa isoja salillisia kuulijoita luentomatkoillaan, hän on tulta ja tappuraa, saa paljon vihamiehiä, saa voimansa taisteluista... ja vaimolleen on ihan hirveä. Lue tämä, kannattaa!
VastaaPoistaKirsi, kiitos! Ja kiitos vinkistä. Täytyy käydä vaikka kirjastossa lukemassa tuo Kotiliesi. On noissa lennokassanaisissa miehissä ilmeisesti jotain, ja siinä itsevarmuudessa: Unokin hyvin tietää olevansa suurmies, joskin omana aikanaan häntä ei sellaiseksi nosteta. Kansikuvan Unoa sanottaisiin tämän kaiken lisäksi vielä nykyaikanakin varmaan komeaksi mieheksi!
lumiomena, tuota nimeä kyllä mietin. Alkukielellä se on Emma och Uno - visst var det kärlek. Onko visst ihan selvä totta kai? En ole varma. Ja rakkautta, juu. Hyvin erilaista oli tämä rakkaus verrattuna meidän nykyaikaiseen tunteeseemme. Hyvä kauppa, ainakin toisen osapuolen mielestä. Sitä tahtoisi aina uskoa toisin, mutta vihjeitä muusta ei kyllä ole Unon kohdalla ole. :( Voi että, mitähän luet? Minulla on seuraavaksi vuorossa jotain ihanaa. Toivottavasti. :)
Kirjailijatar, sinä "söpö, mukava ja kiva"! Ihana määritelmä. Mutta tosiaan parempi se kuin tuo Emman. Täytyykin kysyä, mikä minä olin hänelle alussa. (Tai tätä nykyä olen?) Tiedän hänen luulleen, että minä olisin joku hoitaja. Ajatus on aika hassu. :)
Ja Leena, mikä ihana sitaatti Waltarilta, vau!!! Kiitos! Ja ehkä, ehkä tosiaan elämässä joskus väkevä ja jännittävä voikin olla kunnollinen...! ;)
VastaaPoistaWaltarin sitaatti oli, Leena, juuri se, mitä tarkoitin! Mutta se juuri, että oikeasti kunnollinenkin voi olla väkevä ja jännittävä.
VastaaPoistaTätä on muuten turha selittää nuorisolle. Eivät ne voi vielä ymmärtää.
Ja Ilse rakas, on ihan liikuttavaa, että yhdistät minut suomenruotsalaiseen älymystöön. Luulen, että tykkään näistä karummista kirjeistäkin aika lailla.
Tottasta vielä: Ei se ihan uppoa miehen mieleen niin kuin naisen. Kyllä se sitä kehuu, mutta vähän vaisusti...
VastaaPoistaA
Tykkäsin tästäkin Tikkasesta. Vaikka kylmäsi kyllä. Kauhistutti, ihastutti ja vihastutti.
VastaaPoistaEn tiedä rentuista, mutta kun elää miehen kanssa, jonka nuoruuden maailma on hyvin samanlainen kuin Suomi 100 vuotta sitten, niin olen saanut aavistuksia siitä, mitä miehen ja naisen välinen suhde voikaa olla ns. menneessä maailmassa, jossa tasa-arvo on tuntematon sana ja käsite.
Emma kuitenkin kuului sukuun, jolla oli omaisuutta, joten ei ihan kurjimmasta päästä ollut hänen elämänsä. Minua vihastuttivat ne osiot, joissa Uno osoittautui kusipääksi, mutta ihastuttivat kaikki ne kohdat, joissa kuvattiin Emman ja lasten elämää: tanssia, laulua ja selviämistä sodan jaloissa.
Niin kauniisti kirjoitettu kirja ja ne kirjeet. Mahtava osoitus siitä, miten kirjeitä voi tulkita.
Mari, se varsinkin oli karmivaa, miten Unon mielestä oli niin mahtavaa, kun Carl Larsson oli sanonut, että hänen elämänsä tärkein saavutus oli saada vaimo luopumaan taiteilijahaaveisraan... No, Karinin elämä on toki toinen juttu kokonaan, mutta niitä hyväosaisia hekin piikalaumoineen olivat.
VastaaPoistaNe kuvailut lasten lauluista ja leikeistä olivat kyllä ihania. Ja se, miten Emma näki jokaisen lapsensa yksilönä. Sitä ihailin, kun ajattelin koko suurta laumaa. :) Ja sekin oli kyllä melkoista, miten Suomen historia vilisi ohi, tai ei ohi, vaan elettiin suuria aikoja!
Kiitos sinulle kommentistasi, Mari. Aloin nyt ajatella ihan uusia puolia tästä kirjasta!
Oi, tätä odotan! Luin vasta äskettäin ensimmäisen Märtani, eli "Kaksi". Olin siitä aika tavalla lumoutunut, joten haluan tietenkin lukea lisää. Myös Henrikin osoitekirjat.
VastaaPoistaJa kuulkaa: minulla on kunnollinen, mutta väkevä ja jännittävä mies. Olen onnekas. Ei niissä vähemmän väkevissä ja jännittävissäkään varmasti mitään vikaa ole, mutta minussa on sellaisille liikaa. Parempi näin, että pysyy tasapaino kotona.
Karoliina
Karoliina, juu, niihin osoitekirjoihin minunkin tekisi mieli paneutua. Olisi se toinenkin näkökulma. Kaksi-kirjan lukemisesta on minulla muutama vuosi, pitäisi varmaan kerrata ensin.
VastaaPoistaJa olet onnekas. Ja hyvä kun on tasapaino. Myös minulla on jännittävää: olenhan naimisissa ninjan kanssa. ;)
Kirjailija kertoo tästä teoksesta tänään (eli ihan just nyt) Nadjan huone- nimisessä radio-ohjelmassa. :)
VastaaPoistaHanna! Kiitos vinkistä! Kuuntelen sitä nyt!!! Ai kun Märtalla on kaunis äänikin.
VastaaPoistaHyvä, että ehätit kuuntelemaan. En muistanut aiemmin vinkata. :)
VastaaPoista