Tina Lundán: Ensimmäinen kesä

"Ulla oli oppinut isältä, että jos jotain asiaa pelkää, kannattaa vain odottaa ja malttaa olla hetken tekemättä mitään. Pelko on kuin aalto, joka näyttää suurelta, mutta osuu vain hetken, sitten vaimenee, pirstaloituu ja sulaa rantaan pieninä kuplina. Niin isä oli Ullaa lohduttanut, ja hän halusi yhä uskoa siihen."
Tina Lundán: Ensimmäinen kesä, 2008)

Nyt vasta oli sopiva hetki lukea tämä kirja, jonka voitin lumiomenan arpajaisista syyspuolella. Sairasvuoteella kaipaa joskus kurjuusvertailua, ja siihenhän olisi omiaan Tina Lundánin yhdessä miehensä Rekon kanssa kirjoittama Viikkoja, kuukausia -teos - jos sen pystyisi lukemaan kun sen on lukenut. Ei sitä pysty. Siksi Ensimmäinen kesä oli oikein hyvä. Miehensä menettänyt Sanna elää ensimmäistä kesää yksin. Hänellä on tytär, jonka näkökulmasta tarina myös etenee (uskottavasti, kiinnostavasti!), ja ystäviä, joiden kanssa viettää kesää yhteisellä mökillä. Tietysti hän tapaa miehen ja opettelee taas olemaan viehättävä, haluttava, oma itsensä.

Koko ajan läsnä on suru, tietysti. Siitä voi kirjoittaa kauniisti, näyttää Lundán. Siitä voi kirjoittaa kaunista, vaikka se on välillä aika raakaakin. Läsnä ovat myös toivo, toive, toipuminen. Lisäksi Sanna pohtii äitiyttään tavalla, joka on helppo omia omakseenkin: Eikö tärkeintä olisi valaa lapseen niin luja usko itseensä, etteivät murheet pystyisi kaatamaan häntä? Murheet tulisivat joka tapauksessa, tärkeämpää olisi oppia olemaan pelkäämättä elämää.

Niin.