tiistai, 28. joulukuuta 2010

Pieni ja iso

Jouluna huomattiin, että aika iso ero on kaksikuisella ja yksivuotiaalla. Pientä pitäisi nyt osata ruveta kutsumaan omalla nimellään, sillä jonka hän sai. Hyvä nimi.

Kuvassa ollaan siis siskon luona. Mummolassa oltiin joulu. Ja nyt kotona. Meneillään on lukuaika, lepoaika, aikuisten aika, päiväuniaika.

Kiitos kaikille hyvää joulua toivottaneille. Hui kun teitä oli monta! Ja kiitos kaikille lahjojille! Kyllä nyt kädet pysyvät lämpiminä, tiskipöytä puhtaana ja junat raiteillaan. Ja äiti tyytyväisenä, kun on luettavaa. Sain saman lahjan kuin ystäväni Joana. Kerron siitä huomenna.

3 kommenttia:

  1. Pienistä tulee niin nopeasti isoja, siitä pienimmäisestäkin. Vuoden päästä ovat taaperoita molemmat. Teillä on ollut ihana joulu! Kiitos lahjoista, tulisipa kesä!

    VastaaPoista
  2. Olet saanut selvästi hyvän lahjan, ainakin mitä Joanan blogista luin. :)

    Onnittelut pienelle nimestä. Se, että lapsi saa nimen, on valtavan suuri asia. Hauska ajatella, miten iso ero on yksivuotiaalla ja parikuisella. Meidän perheen kolmevuotias "vauva" oli äkkiä ihan jättiläinen jouluna, kun yritti leikkiä yhdeksänkuisen serkkunsa kanssa.

    Nauttikaa kotielämästä ja välipäivistä!

    VastaaPoista
  3. Joana, kiitos itsellesi! Voi että, ihania paketteja ja mikä sisältö!! Minusta ihan alkoi eilen jo näyttää, että päivä pitenee. Kesä on siis tulossa. :)

    lumiomena, oma nimi on ihana asia. Ja nyt sitten meidän pitää oppia sanomaan häntä sillä oikealla nimellä. Ei olisi pitänyt keksiä tällaista väliaikaista leikkinimeä, kun minulle hän on koko ajan vieläkin se. :) Meidän kotielämä jatkuu entiseen malliin, ihan arkea jo, mutta kiitos!

    VastaaPoista